KEVÄTTALKOOT – tienvarret puhtaiksi 24.4.2010

Empon tienvarret sekä yhteiset alueet, kuten urheilukenttä ja nuorisotalon ympäristö saatiin taas kerran siistittyä. Oli joku luullut hiekkalaatikkoa jäteastiaksikin, mutta nyt sekin on tyhjennetty ja voidaan täyttää talvea varten hiekalla.

Talkooväelle oli tarjolla työnlomassa virvokkeita ja lapsille karkkia sekä mehua.

Kaikkea ihmiset viskaavat ojiin. Puistotien keräilyreissun tulos oli säkillinen rojua, mm. kännykkä, fillarin lukko ja pipo. Kännykkä oli yönaikana joutunut nuorisotestiin, eikä siitä sen jälkeen ollut paljoa jäljellä. Valitettavasti testaajat jättivät palaset muiden korjattavaksi nuokkarin pihalle.

Innokaimmat olivat jo aloittaneet talkoot edellisenä iltana ja Vanhatiellä oleva lava alkoi täyttyä. Onneksi kaupungilta saatiin tänä vuonna suurempi lava ja talkooväelle riitti puuhaa vielä lauantainakin.

Erikoista tavaraa oli löytynyt "yhteisiltä" alueilta jälleen kerran, kuten lastenrattaat, lumikola, pulkkia, gyproc levyjä, suuria saaveja, polkupyörä, tuoleja, pöytiä, sun muuta.

Vaikka tänä vuonna oli yksi lava enemmän, niin silti kaikki täyttyivät reilusti reunojen yli.

Kiitokset talkooporukalle!

© Empon Omakotiyhdistys ry