Kuusiston Piispanpäivät 14.- 16.8.2009

Empon omakotiyhdistys oli yhdessä muiden kuusistolaisten yhdistysten ja yritysten kanssa tekemässä järjestyksessä kolmansia Kuusiston Piispanpäiviä elokuussa 2009. EOKY:n perinteinen yhteislauluilta oli tälläkin kertaa osa Kuusiston koululla pidettyä markkinatapahtumaa lauantaina 15.8.
Perinteenä tuntuu olevan myös Markkinoiden osuminen päällekkäin jonkin urheilutapahtuman kanssa. Väkeä oli paikalla mukavasti siitäkin huolimatta, että Yleisurheilun MM kisat tulivat juuri samaan aikaan televisiosta. Urheilutunnelmaa oli koulullakin, kun käytiin kyykkäkisa perinteisin kuusistolaisin säännöin. EOKY:n lähes ensikertalaisista koostuva joukkue tuli hienosti toiselle sijalle, tosin kilpailevia joukkueita oli vain kaksi. Muut eivät uskaltaneet ottaa haastetta vastaan.
Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta piti tapahtumien aloituspuheen.

Markkinoilla yleisöllä oli mahdollisuus ostaa Kuusiston tai lähiseudun yrittäjien tuotteita ja tutustua yhdistysten toimintaan.

Sketsejä ja tanssiesityksiä Kuusiston koululla.


Yhteislaulua Kuusiston Puhaltajien säestyksellä. Laulattajana Reino Kotaviita. Urpo Laaksosen säveltämä ja Pirjo Vahtolan sanoittama Kuusiston laulu kuultiin kahteen kertaan.

Yhdistyksen toimintaa esittelivät Sirpa Leskinen, Liisa Peltonen, Matti Vaihela, sekä kuvasta puuttuvat Heidi Korin, Arja Saikkonen ja Mika Tolvanen.

Vuonna 2008 järjestetyistä Piispanpäivistä löytyy kertomus täältä.
Teksti ja kuvat Mika Tolvanen.


© Empon Omakotiyhdistys ry